Lähiruokaa Satakunnasta

”Ulkona kaikki maistuu paremmalta.”

Yksi parhaista omista makumuistoistani liittyy lapsuusvuosien hirvijahtiin. Päivän aikana saaliiksi saadusta hirvestä leikkasimme saaliin käsittelyn päätteeksi ohuita lihasiivuja, jotka käristimme nopeasti avotulella.
🌲
Käytettävissä ei suolan lisäksi ollut muita mausteita, mutta tuo makuelämys on edelleen lämpimänä mielessä. Parhaat asiat ovat useimmiten yksinkertaisia.
🌲
Sinulle valmistamani ateria pohjautuu tuhansien vuosien ajan vallinneeseen perinteeseen, jonka mukaan luonnon aarteet kerätään satokauden aikana talteen ja säilötään eri tavoin myöhemmin nautittavaksi. Omalta osaltani kesän ja alkusyksyn viikot ovat jo vuosikymmenien ajan kuluneet luonnon helmassa marjoja ja sieniä poimien.
🌲
Loppusyksyn ja talven koittaessa työ on jatkunut riistametsällä. Luonnon metsästäjälle saaliiksi antama riistaeläin on huolella ja tarkkuudella käsitelty. Riistan kunnioitus jatkuu aina ruokapöytään saakka, jossa se on juhlallinen osa ateriaa.
🌲
Näistä muistoista ja tunteista syntyvät Retkeilevillen ateriat. Tervetuloa nauttimaan!

Ville

Tutustu tästä Rinkkaköökki-menuun sekä Kotaköökki-menuun. Lisää vaihtoehtoja tuon herkuttelijoiden saataville myöhemmin.

Retkeilevillen ruoat valmistetaan laktoosittomista sekä gluteenittomista* raaka-aineista, ellei asiasta ole erikseen mainittu. Pääruokana tarjotun riistan lisäksi kasvikset, sienet, marjat sekä hedelmät muodostavat olennaisen osan ateriasta.

Raaka-aineiden kotimaisuusaste on erittäin korkea. Metsämarjat, sienet sekä muut luonnontuotteet olen itse poiminut lähiseutujen metsistä. Omenat, viinimarjat sekä luumut tulevat omasta puutarhasta Eurajoelta. Satakunnan metsissä vapaasti kasvaneen riistan olen itse kaatanut ja huolella käsitellyt aina metsästä ruokapöytään saakka.

Ilmoitathan ruokailijoiden allergeenit palvelun varaamisen yhteydessä, jotta osaan ottaa nämä huomioon. Erityisruokavalioiden (kasvis/vegaani) huomioiminen on mahdollista ryhmämenujen osalta etukäteen sovittaessa. Rinkkaköökki-menuu on saatavilla täysin vegaanisena koko seurueelle tilattuna.

* Ruoan valmistustiloissa käsitellään myös gluteenia sisältäviä ainesosia.





© Retkeileville Oy 2025
Retkeileville Oy 🌲 Anuntilantie 10, 27100 Eurajoki
+358 40 534 7739 🌲 retkeileville@gmail.com
www.retkeileville.fi 🌲 Instagram: @retkeileville
Y-tunnus: 3436340-8